sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Mitä olen tehnyt viime aikoina?

Olen 


surffaillut netissä ja aloittanut uuden neulomuksen. Toy-kissa on viettänyt lepohetkiä välillä makaillen näppäimistön vieressä, välillä tietokoneen näytön alapuolella ... tai surutta kiivennyt niskaani.


Välillä olen ollut todella laiska töiden jälkeen enkä ole tehnyt yhtään mitään ... muuta kuin taas roikkunut netissä ja ehkä lukenut kirjaa ....



ja joinakin iltoina olen käynyt jopa nuorimmaisen koululla infossa tarkastamassa arvosanatilanteen ...



Eilen illalla harmaan ja sumuisen päivän piristykseksi lämmitettiin sauna ja nostin jalat seinää vasten ja annoin ajan kulua. Ei kiirettä mihinkään ja ajatus siitä ettei tarvitse herätä seuraavana aamuna aikaisin rauhoitti mieltä ...


Kun tietää ettei tarvitse herätä viikonloppuisin aikaisin aamulla, voi hyvin mielin katsoa telkkaria myöhään yöhön ja neuloa ....


.... Joskus kuten tänään olen jaksanut olla taas se pullan ja pizzan tuoksuinen äiti joka on vääntänyt sen seittemän sortin herkut.

Huomenna taas aikainen herätys töihin ja arki vie mennessään .... 

lauantai 17. marraskuuta 2012

Aika kaikkeensa



Tuota alaolevaa tekstiä lukiessani ja viime aikoina on tullut mietittyä tätä äitinä olemista.
Olen ollut siitä hyvässä asemassa, että sain olla kotona pienten lasten kanssa. Molemmat menivät päiväkotiin vasta täytettyään 3 vuotta.
He olivat molemmat "kilttejä" ja terveitä lapsia, eivät kiipeilleet kirjahyllyille eivätkä saaneet jäseniään poikki.
Heidän vauva- ja pikkulapsiaika oli tosi seesteistä ja mukavaa aikaa.... kotitöiden lomassa ehdittin leikkiä ja laulaa ja olla todella paljon ulkona. 

Joskus olen miettinyt (ja toivonut), että olisi ollut mukavaa jos meillä olisi ollut enemmänkin lapsia. Vaikka kolme tai jopa neljä. Mutta en voi uskoa, että kaikkien lasten kohdalla raskaus-ja vauva-aika olisi mennyt niin hyvin ja seesteisesti. Ja olisiko sitten enää ollut voimia ja kärsivällisyyttä niin paljon, kun näiden kahden kohdalla oli ...

Mies olisi toivonut vielä kolmatta lasta ja etenkin hän olisi toivonut poikaa perheen jatkoksi. Mutta miten voi varmistaa, että se kolmas olisi lopulta ollut se "Karlo" jota tehtiin jo aikaisemmin?
Asia tuli puheeksi eräänä päivänä ja lopetin keskustelun hyvin nopeasti miehen mielestä tylyllä kommentilla: "Meille ei tule enää lapsia! Ei ainakaan sinun ja minun tekemiä ... ehkä lapsenlapsia tai hoitolapsia, mutta omia ei!"

Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen siihen, että tyttäret ovat kasvaneet ja aikuistuvat. Eivät ole enään niin riippuvaisia meistä (= minusta). Heillä on jo omat menot ja minulle jää aikaa omaan elämään ja omiin menoihin. 
Miehen mielestä se on jotenkin surullista, mutta omasta mielestä se on nyt juuri sitä mitä pitääkin olla. Me olemme tehneet osamme ja tehtävämme ( eihän äitinä ja isänä oleminen ole vielä varsinaisesti ohi), olemme kasvatteneet lapsenne niin hyvin kuin olemme vain voineet ja osanneet. Ehkä emme ole siinä onnistuneet kaikkien oppikirjojen ja sääntöjen mukaan, mutta tyttäremme ovat vielä elossa ja menossa kohti aikuisuutta.
He ovat terveitä ja iloisia (ainakin suurimman osan ajasta) ja heillä on ystäviä.
Mutkia on ollut matkassa rutkasti ja niitä varmasti tulee vielä olemaan, mutta niihin mutkiin ja ongelmiin osaamme jo tarttua toisin tavoin kuin vuosia sitten, kun olimme itse vielä nuoria ja kokemattomia.

Nyt on aika keskittyä enemmän omaan elämään, tehdä asioita joita ei ole voinut tehdä silloin kun lapset olivat pieniä. Yrittää keksiä pieniä asoita jotka piristävät mieltä, nautti ja olla tyytyväinen itseensä!

(Kuvassa esikoinen alle vuoden ikäisenä ja nuorimmaisen fb-postaus eräänä päivänä 
"Äitini! Huolimatta siitä, että hän ärsyttää ja hermostuttaa minua, on hän kuitenkin henkilö
 joka odotti minua yheksän kuukauta ja toi tähän maailmaan. Rakastan sinua!")

Naisena olemisen missio

Naamakirjassa tarttui silmään allaoleva teksti naisena ja äitinä olemisesta:


Kiitos Jyrki Kataisen sorruin naiseusmonologiin:

Naisena oleminen on melkoinen missio. 
Etenkin jos on valinnut vielä Äitiyden. 
Naisen on oltava Kaikki. 
Lapset on kasvatettava terveellisesti ja turvallisesti ja oppikirjojen ohjeiden mukaan, virikkeitä ja luomuruokaa ja kestovaippoja ja vauvajoogaa on oltava. 
Olet suurennuslasin alla aina ja kaikkialla. 
Neuvolantädin ankarien silmien edessä tunnet suunnatonta pienuutta, kun lapsi on yli tai ali maagisten kasvukäyrien. 
Kun potalla käynti ei onnistu vielä yksivuotiaanakaan. 
Jos on tutti ja pullo. 
Jos on päiväkodissa tai ei ole. 
Kasvunkansioihin tallennetaan lapsen kasvu ja kyvykkyys ja meriitit. 
Isää harvoin nähdään tai kuullaan vasu-keskustelujen pyörteissä. 
Äidin on hankittava jälkikasvulleen kasa kehittäviä, virikkeellisiä harrasteita jotta lapsesta kasvaa kunnon ihminen. 
Vanhempainillat ja toimikunnat kuuluvat asiaan. 
Myyjäisiin on leivottava. 
Hampaat on muistettava pestä aamuin illoin, rakkaat lapset jumalauta, sillä äitiä vedetään hampilääkärissä turpaan jos mukulalla on muumikarkkireikiä jo ennen kouluikää. 
Äidin pitää valmistaa terveellistä, puhtoista, egologista luomulähiruokaa pilteilleen omin käsin ja rakkaudella, sillä Saarioisten ruokia eivät ole väsänneet äidit, vaan koneet. 
Äläkä KOSKAAN unohda, että jos laiminlöit rintaruokinnan ja sorruit Tutteli-syntiin, lapsestasi voi tulla sarjamurhaaja! Tai sosiopaatti ainakin. 
Muista luoda uraa, äläkä ole töistä pois jos lapsi sairastaa. 
Hoida kuitenkin mieluiten lapsesi kotona kouluikään saakka, mutta koita samalla käydä töissä että olisit kunnioitettu veronmaksaja. 
Tajuatko kuinka kallista päivähoito todellisuudessa onkaan yhteiskunnalle ja miten isot kustannukset on kotihoidontuella lorvivista nykyäideistä?! 
Lapsilisiin upoaa miljardeja vain siksi, että SINÄ itsekkäästi menit lisääntymään vaikka maailma on täynnä orpoja katulapsia. 
Oletko sortunut joskus abortin verisyntiin, nainen? Miksi teit sen? Murhaaja. Synnytitkö isättömän lapsen, kuinka kehtasit? Ja meillä kun on ollut e-pillerit jo ikuisuuden herranen aika! 
Muista huolehtia parisuhteestasi nainen. 
Älä mene aviovuoteeseen pyjamassa, sillä miehesi ei ansaitse sitä. Ole seireeni ja syöjätär ja pikkutyttö ja mikä-vaan. Älä unohda sheivata! 
Muista harrastaa, huolehdi kunnostasi, tutki rintasi, liiku, rasvaa ja kuori ja pese ja usein ja tarpeeksi. 
Lakkaa kynnet. 
Muista juurikasvu! 
Meikkaa äläkä ikinä unohda pestä meikkejä illalla. 
Käy värianalyysissa. 
Lue kehittävää kirjallisuutta ja tilaa Avotakka. 
Nainen, sinä voit olla mitä vaan!! 
Mieti, Angelina Joliella on lauma mukuloita, eikä hän ole läski ja kulahtanut. Miksi sinä olisit?! 
Tee joulukortit itse. Ja lahjat. Ja koristeet. 
Säilö marjat. 
Muista kaikkien synttärit ja nimpparit ja valmistujaiset ja rippijuhlat ja vuosipäivät. Nainen. Muista että markkina-arvosi romahtaa samaan tahtiin kun tissisi alkavat roikkua. 
Heitä on tuolla pilvin pimein, nuorempia ja kauniimpia ja lahjakkaampia. 
Jonain päivänä sinua ei muista tai tarvitse enää kukaan. Lepää silloin nainen. Vanhainkodissa on sinua varten 0,5 hoitajaa odottamassa. 
Äitienpäivänä saat ruukkuruusun. 

Ehkä.


Tällähetkellä olen erittäin tyytyväinen, että vauva-ja pikkulapsiaika on jo kaukana taka-alalla!
Eräänä iltana vauva-asia tuli puheeksi miehen kanssa ..."No eiks olis kiva jos meillä olis vielä yks lapsi? Voisit jäädä kotiin ja saisit äitiysrahaa, voisit tehdä kotihommia rauhassa ...."
Jäin suu auki kuuntelemaan miehen puhetta ... "Siis oletko tosissasi???? Hei, mä olisin 46 kun se lapsi syntyy ja ajattele, kun lapsi olis 15 ja pitäis mennä vanhempainiltaan tai infoon niin olisin jo 60!!! Luuletsä et mulla olis vielä siinä vaiheessa kärsivällisyyttä kuunnella jotain nuorta innokasta opettajaa??! Tai jos vauva oliskin kipee joka välissä, niin kuka olis hereillä koko ajan ... Sinäkö? NO ei tule kysymykseenkään!!!! Meille ei enään lapsia tule muuten kuin lastenlasten muodossa ja sillä selvä!!" 
Nyt on siis aika keskittyä olemaan muuten vaan nainen ja äitiysvaiheessa ollaan siirrytty aikuistuvien lasten "huoltamiseen"....

perjantai 9. marraskuuta 2012


Odotan

Perjantai!!!
Viikon odotetuin päivä!
Alan jo nyt kaipaamaan ja ikävöimään perjantaita, se menee aina liian nopeasti ohi.
Ja viikonloppu menee liian nopeasti ohi ... varsinkin, jos on ruma ilma niin kuin nyt on luvassa.
Ja maanantai tulee taas aivan liian nopeasti ja taas laskemme viikonpäiviä ja odotamme sitä
perjantaita!

Tuntuu siltä, että AINA odotan jotain...
Maanantaina odotan sitä viikon odotetuinta päivää ja viikonloppua (ainakin me joilla on vielä vapaat viikonloput)...
Syksyllä odotan, että tulisi pian joulu tai ainakin tammi-helmikuu, koska silloin olemme jo huimasti kohti kevättä.
Keväällä odotan kesää ja auringon paistetta.
Joskus odotan viestiä kaukaiselta ystävältä joka mielestäni ei ilmoita itsestään tarpeeksi usein.
Odotan onnellisempia aikoja.
Odotan aikaa jolloin tyttäret ovat itsenäsiä ja pärjäävät omillaan ...
Odotan ensi viikkoa ja taas miehen kokeiden tuloksia ja mitä sitten tulee tapahtumaan ...
Odotan ....

Miksi en voi nyt vain olla tyytyväinen tähän hetkeen ja olla odottamatta?!
Antaa päivän mennä ja ajan kulua. Elää tässä hetkessä.
Taidan olla melko levoton sielu. Ehkä en ole löytänyt sittenkään sitä "omaa paikkaa", ehkä sitä on vielä etsittävä ja odotettava sen löytymistä ...

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pullan tuoksua ja vesisadetta



Vesisadelenkkeilyä, pannukakkua, korvapuusteja, silitystä .... niitä kaikkia on kuulunut tähän päivään.

Eilisen aurinkoisen aamun ja aamulenkin innoittamana päätin aloittaa sunnuntaipäivän reippaalla lenkkeilyllä. 
Mutta kun avasin silmäni ja katsoin ikkunasta ulos, masennuin melkein heti. Harmaata, sumuista, tasaisen tylsää sadetta ... ei kai kukaan nyt ihan vapaaehtoisesti halua sunnuntaiaamuna nousta lämpöisestä sängystä ja   mennä ryntäilemään sateiselle metsätielle!
Mietin ja mietin samalla venytelle oluhuonessa .. ehkä sade lakkaa ja voin innolla juosta metsäpolulle. Puin lenkkivaatteet päälle ja lähdin matkaan ... ja käännyin omalla tiellä takaisin! Vettä alkoi nimittäin tulla kuin esterin sieltä juuri samalla hetkellä, kun astuin portin ohi. Ei muuta kuin venyttelemään uudestaan sisälle. Jos kerran en voi lähteä ulos, niin voin sitten tehdä vaikka aurinkotervehdystä olohuoneessa. 
Joogavenytyksiä tehdessä tarkoituksena taitaa olla, että henkilö rauhoittuu ja keskittyy ajattelemaan kroppaansa ja hengitystä ... Minä keskityin tuijottamaan ulos ikkunasta ja kiroilemaan vesisadetta!
Taisi hengellinen kirjoilu auttaa, sillä sateenjumala lopetti veden kaatamisen ja pääsin metsälenkille häivyttämään hiljalleen alkanutta pääkipua.
Ei ilmassa loppujen lopuksi ollut mitään huonoa, itseasiassa sateisessa ja kosteassa metsässä on mukava kävellä ja juoksennella. Ihon kosteusprosentti pysyy hyvänä ja kerrankin saa olla miettimättä onko hiukset hyvin ja pettääkö meikki ;) 
Joku vaan oli vaihtanut jalkani viime yön aikana!!! Eilen juoksuminuutit (siis juoksua mitataan vielä tässä vaiheessa muutamissa minuuteissa, ei tunneissa eikä kilometreissa ... se maratoni on sitten vasta joskus pitkän harjoittelun takana) tuntuivat kuin lentävän ja askel oli niin kevyt. Tänään joku oli aivan varmasti vaihtanut jalkani tai sitten lisännyt niihin tai takapuoleeni muutamia lisäkiloja! 
On erittäin vaikeaa uskoa, että tulen joskus vielä innolla juoksemaan pidemmänkin matkan ja vielä ilman hengästymistä!

Sateisen aamupäivän jälkeen päivä on jatkunut .... sateisena ja sumuisena. 

Mutta loppupäivän olen ollut sisällä enkä ole venytellyt muita jäseniä kuin käsiä ruokaa tehdessä ja leipoessa.
Kun nyt olin urhea ja kulutin kaloreita melko reippaasti  ja kun uuni  oli kuumana ja jääkaapissa oli keitettyä riisiä, päätin tehdä sovelletun Ahvenamaan pannukakun ja korvapuusteja.
Pannaria olen tainnut tehdä täällä oloaikana ehkä vain pari kertaa  ... varmaan siitä syystä ettei siitä kukaan ole tykännyt. En nyt kuitenkaan raaskinut heittää hyviä riisejä roskiin vaan sekoitin pannaritaikinan ja heitin sen uuniin. Panukakku nousi taas kuin balkanin kukkulat ja koska ollaan kaukana Ahvenanmaasta lisukkeeksi piti tehdä jotain jossa on edes vivahde etelää ... Kuumensin pakastemetsämarjoja sokerin ja aceto balsamicon kanssa ja ah kuinka hyvää siitä tulikaan!

Kun kerran innostuin ruoanlaitosta ja leipomisesta, piti tehdä korvapuustitaikinakin ja kaulia muutama pellinen herkullisen makoisia kanelirullia. Välillä niistä tulee korvapuustin näköisiä, välillä taas tuollaisia kanelirullia kuten täällä niitä kutsuttaisiin. Mutta sama maku niissä kuitenkin on, ihan sama minkänäköisiä ovat :) 
Vähän niin kuin ihmisetkin, sama se minkälainen on ulkomuoto kunhan on hyvä!

lauantai 3. marraskuuta 2012

I koliko god sebe lagala ...



Vaikka kuinka yritän väittää toisin
joka päivä kuiskaan nimeäsi hiljaa mielessäni
tunnen sinut vieressäni
Ja tuo kaipuu
saa minut tuntemaan itseni onnelliseksi.
Ja ehkä sinä tunnet samoin ...
edes joskus.
Kun rakastaa 
vaikea on unohtaa...
Ja toivon ettei koskaan unohdu ...

Rakastaa onnellisesti hiljaisuudessa ....

~Lina



Tämän ihanan runon kirjoitti pari kuukautta sitten esikoiseni. 
Hän on aina pitänyt kirjoittamisesta, peruskouluaikaan kirjoitti omia tarinoita vihkoon ja ne vihot taitavat olla vielä jossain tallessa. Ja jossain vaiheessa aloitti oman kirjankin kirjoittamisen ...

Runo on vapaasti käännetty eikä varmasti tuo sitä samaa tunnelmaa kuin kuin kroatian kielisenä.